Voisiko paperiton toimisto toimia? · lauantai tammikuu 3, 2009

Taas koitti uusi vuosi ja uudet kujeet. Olen tässä koettanut pohtia uudistuksia, joita voisin koettaa viedä käytäntöön vuosiluvun taas vaihtuessa. Yhtenä ideana nousi esiin paperittoman (tai edes vähemmän paperisen) toimiston toteutus. Koetin juuri siivoilla työpöytää työpaikalla ja manasin sitä järjetöntä paperin määrää jälleen kerran. Oikeastaan aivan turhia dokumentteja tulee tulostettua. Suurimmiksi syiksi tulostamisen tarpeelle näen kaksi seikkaa: a) paperilta on helpompi lukea kuin ruudulta ja b) paperille on helppo tehdä pikaisia muistiinpanoja ja hahmotella asioita. Voisiko nämä kaksi asiaa saada kuntoon jotenkin, jotta paperista luopuminen olisi helpompaa?

Lukeminen ruudulta helpottuisi varmaankin hankkimalla joko isomman näytön tai toisen näytön lisänäytöksi. Pivot-toiminnostakaan ei varmaan olisi haittaa. Olisi helpompi silmäillä tekstiä eteenpäin, kun sitä pystysuunnassa mahtuisi olemaan enemmän. Nykyisellään huomaan luovuttavani aika pian, jos ruudulta pitäisi lukea yhtään yhtä sivua pidempää tekstiä. Myös Digitodayn artikkelissa pohdittiin hiljattain norjalaisen tutkimuksen tuloksia ruudulta lukemisen vaikeudesta.

Kun taas mietitään hahmottelua ja ajatuskarttojen tekemistä, on paperi kuitenkin vielä lähestulkoon korvaamaton. Vai onko? Ajatuskarttojen tekoon löytyy jo useita sovelluksia, kuten FreeMind. Ja hahmottelutarpeeseen voisi löytyä vastaus piirtopöydän käytöstä. Täytynee harkita sellaisen hankkimista, koska itse ainakin koen usein tärkeäksi raapustaa paperille karkeita hahmotelmia vaikka nettisivun käyttöliittymää suunnitellessani.

Onko kenelläkään hyviä käytännön kokemuksia ja vinkkejä paperin käytön vähentämisestä toimistossa?

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!


Kommentoi

6. tammikuu 2009, 19:43

Petri #

Piirtopöytä vie pöytätilaa, joka ei välttämättä ole sekään hyvä juttu jos esimerkiksi näppäimistön tai hiiren tielle joutuvat. Olen joskus saanut suhteellisen ison piirtopöydän käytettäväkseni, mutta ei se ainakaan kovin tarkkaan graafiseen työskentelyyn minulla passaa. Pelkän tekstin kirjoittaminen piirtopöydällä tuntui haastavalta, joka ehkä johtui siitä kun ei ole sen käyttäminen missään vaiheessa sujunut luontevasti.

Paperin printtaamista voit ehkä vähentää jos pidät vaikka työpöydällä jotain tekstitiedostoa, johon naputtelet ajankohtaiset asiat muistiin. Tuo kikka on meikäläisen kohdalla osoittautunut ihan toimivaksi, enkä olekaan muistiinpanoja sen jälkeen tulostanut. Toisaalta tulostamisen vähyys selittyy osaltaa myös musteen vähyydellä… Pitää melkeinpä uusi tulostin hommata kun vanhasta patruunat tyhjenevät. ;-)

7. tammikuu 2009, 16:55

waatti #

Itsekin mietin tuota, että mihinhän sen piirtopöydän sitten sijoittaisi. Tielle se varmaan vain tulisi, joten täytynee harkita sen hankkimista vielä jonkin aikaa.

Tekstitiedostoon muistiinpanojen teko on ihan hyvä idea, tosin vielä pidemmälle sen voi viedä esim. tuon ÜberNote-palvelun avulla. Sinne kun tekee muistiinpanonsa, niin ne näkee miltä koneelta tahansa, jolla vaan nettiin pääsee. Jonkin aikaa olen tuota opetellut käyttämään ja hyvältä vaikuttaa. Tuosta pitääkin kirjoittaa enemmän seuraavassa postauksessa, joka on työn alla.

Textile ohje


Clicky Web Analytics