Tehtävälistat auttavat saamaan asioita aikaan · lauantai tammikuu 31, 2009

Toisinaan saa taistella saadakseen asioita tehtyä. Keskittyminen herpaantuu, projektit eivät etene, tulosta ei synny, motivaatio laskee. Kuulostaako tutulta? Onneksi tuollaisiin pattitilanteisiin löytyy ratkaisuja.

Yksi keino, jota itse suosin itseni johtamisessa, on tehtävälistat. Rakastan tehtävälistoja. Onko olemassa parempaa tunnetta kuin se, kun saa ruksittua tehtävälistalta taas yhden homman tehdyksi? Pelkän tehtävälistan työstäminen ei kuitenkaan riitä, jos sen tekee väärin. Toimivaan tehtävälistaan puretaan hommat mahdollisimman pieniksi paloiksi. Näin saadaan aikaan jatkuvuus tehtyjen tehtävien ruksimisessa ja sitä kautta tunne, että hommat etenevät.

Otetaanpa esimerkiksi vaikka tilanne, jossa tulisi suunnitella ja toteuttaa ulkoasu nettisivuille. Tehtävälista tuon projektin osalta voisi näyttää vaikka tältä:

  • suunnittele sivuston käyttöliittymä
  • suunnittele leiska Photarissa/GIMPissä
  • pura leiska paloihin ja taita se HTML-sivuksi.

Mutta hetkinen, tuliko listasta liian lyhyt ja tehtävistä liian suuria möykkyjä? Entäs jos kokeilisimme tällaista tarkennettua, pienempiin paloihin purettua listaa:

  • suunnittele sivuston käyttöliittymä
    • suunnittele sivuston tietorakenne
    • suunnittele valikot niin, että tarvittava tieto löytyy helposti ja loogisesti
    • mieti miten kävijä saadaan tekemään haluttu toiminto

  • suunnittele leiska Photarissa/GIMPissä
    • suunnittele sivuston header
    • suunnittele sivuston valikot
    • suunnittele sivuston sisältöalue
    • suunnittele sivuston sivupalkit
    • suunnittele sivuston footer
    • hienosäädä leiska ja lisää silmäkarkkia
  • pura leiska paloihin ja taita se HTML-sivuksi
    • taita header HTML- & CSS-muotoon
    • taita valikot HTML- & CSS-muotoon
    • taita sisältöalue HTML- & CSS-muotoon
    • taita sivupalkit HTML- & CSS-muotoon
    • taita footer HTML- & CSS-muotoon
    • hienosäädä marginit, paddingit ym. yksityiskohdat

Vaikuttaisiko paremmalta? Mitä pienempiin paloihin tehtävät purkaa listalle, sitä useammin niitä saa ruksia siltä pois ja syntyy fiilis, että hommat etenevät. Tuosta fiiliksestä voi päästä helposti flow-tilaan, jolloin hommat vaan sujuvat ja mikään ei voi mennä vikaan.

Tehtävälistat käytännössä

Aiemmin tulin tehneeksi tehtävälistoja paperille, mutta tietyssä vaiheessa työpöytä alkoi näyttää aika sekavalta ja listat hukkuivat kaiken muun sotkun sekaan. Sähköiset listat siis käyttöön ja johan on työpöytä pysynyt siistimpänä. Ensi alkuun käytin 37signalsin Ta-da Listiä, mutta hiljattain otin käyttöön ÜberNoten. ÜberNote on siitä hyvä, ettei se ole pelkkä tehtävälista vaan pikemminkin web-muistikirja. Käytännössä siis kirjoittelen nyt tuonne ÜberNoteen sekä muistiinpanot hommista että itse tehtävälistat – löytyvät sitten samasta paikasta kaikki kätevästi.

Mitä tehtävälistoja Sinä käytät? Millaiset käytännöt olet havainnut toimiviksi?

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [2]


Miksi en tykkää kannettavista · sunnuntai joulukuu 2, 2007

Ergonomia

Kannettava tietokoneEn ole vielä törmännyt yhteenkään kannettavaan, jonka näppäimistö olisi tuntunut sopivalta. Ilman ulkoista näppäimistöä kirjoitusasento on yleensä epäluonteva ainakin allekirjoittaneelle, ja pitempiaikainen käyttö aiheuttaa kipuja ranteissa. En ole koskaan myöskään päässyt oikein sinuksi taso- tai tappihiirten kanssa, joten ilman ulkoista hiirtä olo on aika orpo.

Virtaa, onko sitä?

Akkujen kanssa pärjääminen on myös oma taitolajinsa. Pöytäkoneessa on virtaa aina, kun töpseli on seinässä. Samoin tietysti myös kannettavien kanssa, mutta akun saa myös tapettua helposti pitämällä virtalähdettä jatkuvasti pistokkeessa. Järkevä akunkäyttö onkin loppujen lopuksi aika mielenkiintoista. Toisaalta kyllä siihenkin varmasti tottuisi ajan kanssa eikä siitä tekisi suurta numeroa. Mutta silti…

Laajennettavuus

Pöytäkoneisiin saa kohtuulliseen hintaan uusittua komponentteja ja lisättyä keskusmuistia. Kannettaviin ei kaikkia osia saa välttämättä vaihdettua mitenkään (ainakaan helposti), ja usein esimerkiksi näytönohjaimet ovat se heikko lenkki. Keskusmuistin hinta on vielä tänä päivänä kohtuullisen korkea pöytäkoneisiin verrattuna.

Miten voisin innostua kannettavista?

Yksi asia on kiinnostanut minua kannettavien rintamalla viime aikoina – nimittäin SSD-levyjen saapuminen markkinoille. Kiintolevyn korvaaminen flash-muistilla toisi useita etuja, kuten:

  • nopeammat hakuajat
  • nopeampi käynnistyminen (käyttöjärjestelmä sekä ohjelmistot)
  • vähemmän melua
  • vähemmän virrankulutusta (akkukesto paranee!).

Tuollaisten SSD-levyjen hinnat ovat vain vielä aika korkeita. Jospa ne muutaman vuoden sisään alkaisivat olla siedettävissä hinnoissa.

Lisäksi kannettavan tulisi olla Linuxin kanssa yhteensopiva ja tarpeeksi kevyt kuljetella. Mutta sitten taas palataan kohtaan yksi eli ergonomiaan, jos kone on kovin pienikokoinen… Hmm. Ehkä en vain ole tarpeeksi joustava.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [1]


Sukkien kolme tärkeintä ominaisuutta · sunnuntai heinäkuu 15, 2007

Kolme tärkeintä ominaisuutta sukissa ovat selkeästi:

Hengittävät

Tiedätte varmasti miltä tuntuu, kun jalat hikoavat. Sukkien täytyy ehdottomasti hengittää, jotta ilmanvaihto pelaa.

Nukkaamattomat

Sukkanukka ärsyttää. Ei kiitos sukkanukalle.

Ei liian löysät

Jos sukat täytyy kiinnittää nastalla jalkaan, niin silloin ne ovat aivan liian löysät. Kyllä niiden täytyy pysyä jalassa pitämättä. Toisaalta liian kireät sukat voivat vaikeuttaa verenkiertoa jaloissa.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [2]


Bugeja puhelimessa · perjantai kesäkuu 15, 2007

Muistatteko vielä niitä päiviä, kun puhelimen ruudulta ei tarvinnut lukea virheilmoitusta jonkin sovelluksen kaatumisesta? Täytyy sanoa, että kaipaan niitä aikoja.

Olen nyt jonkin aikaa käyttänyt töissä Fujitsu Siemensin LOOX T830 -mallin kämmenmikroa. Valitettavaa kyllä, puhelimessa on Windows Mobile -käyttöjärjestelmä. Valitettavaa siksi, että se kaatuu yllättävän usein. Teksti “device.exe has encountered a problem” ei hirveästi lohduta, jos vekottimella pitäisi saada tehtyäkin jotain. Ja kyllä, laitteessa on uusin firmware päivitettynä, mutta silti ongelmia esiintyy.

Vapaa-ajan puhelimeni on taas varustettu Symbian-käyttöjärjestelmällä eikä se temppuile läheskään niin usein kuin tuo Windows-viritelmä. Tosin ominaisuuksia ei kapulassa myöskään ole aivan yhtä paljoa, muttei siitä oikeastaan puutu mitään sellaista, mitä kaipaisin.

En nyt ala väittämään, että Windowsilla varustetut älypuhelimet välttämättä olisivat huonompia kuin muut, mutta omat kokemukseni eivät tähän asti ole olleet kovin kehuttavia. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla jotain Linux-pohjaista vekotinta, jotta saisi käsityksen niidenkin toimivuudesta. Olisiko kenelläkään ehdottaa mitään tiettyä puhelinta?

Mielelläni kuulisin myös muiden kokemuksia älypuhelimista. Pärjääkö niiden kanssa vai onko vanhassa vara parempi?

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi


Mitä opin tänään - maaliskuu 2007 · lauantai maaliskuu 31, 2007

1.3. Langaton verkko ja toimialue ei ole välttämättä kovin toimiva yhdistelmä.
2.3. Appelsiinit ovat hyviä vielä tähän aikaan vuodesta.
3.3. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.
4.3. Herkuttelua on rajoitettava.
5.3. Minulla on vielä paljon opittavaa "menestyksekkäästä" bloggaamisesta.
6.3. Uudenvuodenlupausten pitäminen voi olla tosi vaikeaa – kuten tämä oppimispäiväkirjan pitokin osoittaa.
7.3. Sairaana ei pysty keskittymään mihinkään.
8.3. Ei elämästä selviä hengissä.
9.3. Yksikin vapaapäivä tuntuu lomalta.
10.3. Rajat ovat rakkautta.
11.3. Taaperot voivat olla melko musikaalisia.

...

Maaliskuun loppupuolella opittua: ei työssäkäyvän ihmisen aika riitä opittujen asioiden ylöskirjaamiseen. Tai sitten ei vaan ole tullut opittua mitään. Joka tapauksessa olen päättänyt haudata tämän “mitä opin tänään” -ketjun toistaiseksi, katsotaan onko tulevaisuudessa tarvetta kaivaa idea takaisin esille mullan alta.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!


« vanhemmat

Clicky Web Analytics