Havainto hakukoneen käytöstä · sunnuntai tammikuu 18, 2009

Olen huomannut ohimennen miten tärkeäksi hakukoneet ovat muodostuneet osalle (kaikille?) meistä. Nimittäin usealla on aloitussivuna Googlen haku ja siinä ei vielä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Mielenkiintoista on se, miten osa ihmisistä kirjoittaa kokonaisen URL-osoitteen hakukenttään osoitekentän sijasta.
Google-haku termillä www.waatti.org
Esimerkiksi jos joku haluaisi tulla tälle sivustolle hän kirjoittaisi Googleen oikealla näkyvän kuvan kaltaisesti ‘www.waatti.org’ ja painaisi hakupainiketta. Itse kuitenkin kirjoittaisin osoitteen aina selaimen osoitekenttään, jos tietäisin sivuston osoitteen etukäteen.

En tiedä onko tällainen käyttäytyminen kuinka yleistä, mutta olen siihen aika usein törmännyt viime aikoina. Onko tuollaisesta käyttäytymisestä sitten mitään haittaa? En usko, ellei sitten ilmesty huijaussivustoja, jotka naamioituvat toisiksi sivustoiksi ja pääsevät hakutulosten kärkeen. Periaatteessa se voisi olla mahdollista.

P.S. Sivumainintana kerrottakoon, että itse en käytä Googlea aloitussivuna selaimessa, koska löytyypä tuo hakukenttä jo Firefoxin työkalupalkista.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [2]


Urheilua pikaisesti · sunnuntai tammikuu 6, 2008

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi


Päivän pikaiset: tietomurtoja, Linux-puhelimia yms. · perjantai tammikuu 4, 2008

Digitoday uutisoi Aftonbladetin sisäverkkoon murtautumisesta ja sähköpostitunnusten julkaisemisesta. Tietoturva-asioissa olisi siis petrattavaa länsinaapurillammekin. Joskus allekirjoittaneella oli mielessä tietoturvakonsultointifirman perustaminen, sellaiselle olisi nykyisellä menolla varmasti tarvetta. Ei vaan itsellä aika eikä tietämys taida riittää.

OpenMoko irtautuu DigiTodayn mukaan omaksi yhtiökseen. Olen tätä projektia jonkin verran sivusilmällä seuraillut, ja toivonkin, että tämä irtautuminen osoittaa edistystä tapahtuvan jatkossa hieman nopeampaan tahtiin. Hyvä merkki on myös se, että uutisessa mainittiin entisen emoyhtiö FIC:n edelleen tukevan projektia ja jatkavan OpenMoko-raudan valmistusta. Jospa tuo puhelin olisi joskus sillä mallilla, että voisi itsekin harkita myös puhelimen osalta Linuxiin siirtymistä.

XO-läppärihanke (eli sadan dollarin One Laptop Per Child-hanke) on taas vastatuulessa. Nyt Intel irtisanoutui hankkeesta eikä näin ollen XO-kannettavia tulla näkemään kuin AMD:n prosessoreilla varustettuna. Syynä irtisanoutumiseen oli se, ettei OLPC-hanke sulattanut Intelin omien halpakannettavien kehittelyä. Intel ei suostunut luopumaan omista Classmate PC-kannettavista, vaan irtisanoutui mieluummin hankkeesta. Saa nähdä onko Intelin vetäytymisellä kovin suurta vaikutusta OLPC-hankkeen etenemiseen, itse veikkaan ettei ole. Eiköhän ne kannettavat AMD:n suorittimilla ihan hyvin pelittäne.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [1]


Tiedot turvassa? · lauantai joulukuu 29, 2007

Yle uutisoi salaisten asiakirjojen löytymisestä paperinkeräyksestä. Aika huolimattomalta vaikuttaa salaiseksi luokiteltujen tietojen käsittely. Ilta-Sanomissa asiaa puidaan hieman tarkemmin, mutta yllättäen asianomaiset eivät osaa sanoa, miten paperit keräysastiaan päätyivät.

Ilmainen vinkki kaikille vähänkin salaista tietoa käsitteleville: hankkikaa paperisilppuri. Se ei maksa paljoa, mutta vaikeuttaa salaisten asiakirjojen leviämistä huomattavasti.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [3]


Clicky Web Analytics