Onko Linux-jakeluita liikaa? · torstai helmikuu 1, 2007

Olinpa vastikään saunassa (missä parhaat ideat yleensä saavat alkunsa) ja mietiskelin Linux-jakelujen suurta määrää. Onko Linuxin etu, että jakeluja on paljon vai onko tuo seikka kääntymässä sitä itseään vastaan?

Huomasin, etten ole ainut joka on pohtinut asiaa: Open Source Strategies: Are There Too Many Linux Distros. (Tosin tuo blogimerkintä on vuodelta 2005, mutta asia on silti mielestäni ajankohtainen.) Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä useimmista kohdista, mutta haluan ottaa asiaan myös toisen näkökulman.

Kuvitellaanpa, että joku kokeilee Linuxia ensimmäistä kertaa ja valitsee satunnaisesti jonkin jakelun testattavakseen. Oletetaan, että valittu jakelu ei vastannut testaajan tarpeisiin tai että se ei toiminut kunnolla jostain syystä. Testaaja saattaa pettyä Linuxiin niin pahasti, ettei halua enää ikinä kokeilla sitä uudestaan. OK, voihan olla, ettei hän lannistu näin helpolla ja yrittää uudestaan toisella distrolla, mutta yleensä ihmisillä ei ole liiemmin aikaa käytettävänä testailuun vaan asioiden oletetaan toimivan suoraan. Kuvitellussa tapauksessa Linux olisi näin ollen voinut menettää yhden mahdollisen käyttäjän.

Pointtini on siis se, ettei Linux välttämättä ole vielä tarpeeksi helppo tietokoneen peruskäyttäjälle voidakseen saavuttaa lisää käyttäjiä. Oletan, ettei tietokoneen peruskäyttäjä halua käyttää paljoa aikaa käyttöjärjestelmän asetusten säätämiseen. Linuxia käyttöönottaessa on kuitenkin tehtävä hieman tutkimustyötä eri jakeluiden ominaisuuksiin liittyen ennen kuin voi olla varma, että se soveltuu omalle koneelle ja vastaa käyttötarpeita. Mutta toisaalta, onko se hyvä vai huono asia? Halutaanko Linuxille enemmän taviskäyttäjiä vai tulisiko ihmisen olla enemmän tietokoneisiin perehtynyt voidakseen astua pingviinien valtakuntaan? Mitä olette mieltä?

Ajattelen tässä vain tavallista tietokoneen käyttäjää. Itsehän kyllä otan aikaa eri jakeluiden tutkimiseen ja testailen niitä ihan huvin vuoksi. Mutta on olemassa paljon käyttäjiä, joille riittää että tietokone toimii ja että jokaista asiaa ei tarvitse "säätää". Onko tämän hetken Linux vielä sopiva heille, mitä luulet?

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi


Clicky Web Analytics