Voisiko paperiton toimisto toimia? · lauantai tammikuu 3, 2009

Taas koitti uusi vuosi ja uudet kujeet. Olen tässä koettanut pohtia uudistuksia, joita voisin koettaa viedä käytäntöön vuosiluvun taas vaihtuessa. Yhtenä ideana nousi esiin paperittoman (tai edes vähemmän paperisen) toimiston toteutus. Koetin juuri siivoilla työpöytää työpaikalla ja manasin sitä järjetöntä paperin määrää jälleen kerran. Oikeastaan aivan turhia dokumentteja tulee tulostettua. Suurimmiksi syiksi tulostamisen tarpeelle näen kaksi seikkaa: a) paperilta on helpompi lukea kuin ruudulta ja b) paperille on helppo tehdä pikaisia muistiinpanoja ja hahmotella asioita. Voisiko nämä kaksi asiaa saada kuntoon jotenkin, jotta paperista luopuminen olisi helpompaa?

Lukeminen ruudulta helpottuisi varmaankin hankkimalla joko isomman näytön tai toisen näytön lisänäytöksi. Pivot-toiminnostakaan ei varmaan olisi haittaa. Olisi helpompi silmäillä tekstiä eteenpäin, kun sitä pystysuunnassa mahtuisi olemaan enemmän. Nykyisellään huomaan luovuttavani aika pian, jos ruudulta pitäisi lukea yhtään yhtä sivua pidempää tekstiä. Myös Digitodayn artikkelissa pohdittiin hiljattain norjalaisen tutkimuksen tuloksia ruudulta lukemisen vaikeudesta.

Kun taas mietitään hahmottelua ja ajatuskarttojen tekemistä, on paperi kuitenkin vielä lähestulkoon korvaamaton. Vai onko? Ajatuskarttojen tekoon löytyy jo useita sovelluksia, kuten FreeMind. Ja hahmottelutarpeeseen voisi löytyä vastaus piirtopöydän käytöstä. Täytynee harkita sellaisen hankkimista, koska itse ainakin koen usein tärkeäksi raapustaa paperille karkeita hahmotelmia vaikka nettisivun käyttöliittymää suunnitellessani.

Onko kenelläkään hyviä käytännön kokemuksia ja vinkkejä paperin käytön vähentämisestä toimistossa?

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [2]


Osta nettipalveluja netistä · tiistai helmikuu 5, 2008

En tiedä onko tätä tehty täysin samalla tavalla koskaan ennen Suomessa, mutta ajattelinpa kokeilla miten tässä käy. Olen nimittäin avannut verkkokaupan, jossa myydään Internet-palveluja.

Alaa vähänkin tunteva tietää, että kyseessä on lähestulkoon mahdoton yhtälö. Internet-palvelut ovat yleensä hyvin pitkälle räätälöityjä, eikä hintaa voida aina sanoa ennen asiakkaan tarpeiden tarkkaa arviointia. Uskon kuitenkin, että tietyt palvelurungot voi muodostaa niin, että hinnoissa ei tule yllätyksiä.

En tule siis lisäämään kauppaan mitään ympäripyöreitä tuotteita, joiden myyminen ei olisi järkevää minun eikä asiakkaan kannalta. Jos asiakas tilaisi vaikkapa kotisivujen toteutuksen hintaan xxx euroa, mutta projektin edetessä tarpeet (ja kustannukset) laajenisivat yli sovitun hinnan, niin oltaisiin jo parhaassa tapauksessa matkalla käräjille. Tuotteet on siis määriteltävä tarkkaan niin, ettei porsaanreikiä jää kummankaan osapuolen käyttöön.

Ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa myynnissä oleva tuote on Internet-sivuston pika-analyysi. Ajatus on siis antaa asiakkaalle lähtökohta sivuston jatkokehitystä varten tuottamalla selkeä ja tiivis analyysi sivuston heikkouksista ja vahvuuksista. Mitään syväluotaavaa analyysia tämä tuote ei sisällä, koska esimerkiksi perusteelliseen käytettävyystestaukseen olisi käytettävä aikaa ja työvoimaa huomattavan paljon. Palvelu tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden kysyä ulkopuolisen asiantuntijan mielipidettä, joka voi avata uusia näkökulmia omaa sivustoa ja sen kehitysmahdollisuuksia kohtaan.

Tämän verkkokaupan kantava idea ei missään nimessä ole se, että Internet-palveluiden tuottamista oltaisiin viemässä enemmän valmispakettiratkaisujen suuntaan. Allekirjoittanut on ehdottomasti sitä mieltä, että räätälöity palvelu tuottaa parhaat tulokset useimmissa tapauksissa. Siksi ajattelinkin lähteä liikkeelle tarjoamalla palveluita, joiden avulla nettisivustoa voidaan lähteä kehittämään oikeaan suuntaan, olipa jatkokehityspalveluiden toimittaja mikä taho tahansa. Hakemani rooli on siis eräänlainen konsultti-asiantuntija-analyytikko-yhteistyökumppani -kombinaatio.

Odotan mielenkiinnolla kommenttejanne. Onko tässä mitään järkeä? Kaipaako kukaan tällaista palvelua?

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [6]


Päivän pikaiset: tietomurtoja, Linux-puhelimia yms. · perjantai tammikuu 4, 2008

Digitoday uutisoi Aftonbladetin sisäverkkoon murtautumisesta ja sähköpostitunnusten julkaisemisesta. Tietoturva-asioissa olisi siis petrattavaa länsinaapurillammekin. Joskus allekirjoittaneella oli mielessä tietoturvakonsultointifirman perustaminen, sellaiselle olisi nykyisellä menolla varmasti tarvetta. Ei vaan itsellä aika eikä tietämys taida riittää.

OpenMoko irtautuu DigiTodayn mukaan omaksi yhtiökseen. Olen tätä projektia jonkin verran sivusilmällä seuraillut, ja toivonkin, että tämä irtautuminen osoittaa edistystä tapahtuvan jatkossa hieman nopeampaan tahtiin. Hyvä merkki on myös se, että uutisessa mainittiin entisen emoyhtiö FIC:n edelleen tukevan projektia ja jatkavan OpenMoko-raudan valmistusta. Jospa tuo puhelin olisi joskus sillä mallilla, että voisi itsekin harkita myös puhelimen osalta Linuxiin siirtymistä.

XO-läppärihanke (eli sadan dollarin One Laptop Per Child-hanke) on taas vastatuulessa. Nyt Intel irtisanoutui hankkeesta eikä näin ollen XO-kannettavia tulla näkemään kuin AMD:n prosessoreilla varustettuna. Syynä irtisanoutumiseen oli se, ettei OLPC-hanke sulattanut Intelin omien halpakannettavien kehittelyä. Intel ei suostunut luopumaan omista Classmate PC-kannettavista, vaan irtisanoutui mieluummin hankkeesta. Saa nähdä onko Intelin vetäytymisellä kovin suurta vaikutusta OLPC-hankkeen etenemiseen, itse veikkaan ettei ole. Eiköhän ne kannettavat AMD:n suorittimilla ihan hyvin pelittäne.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [1]


Miksi en tykkää kannettavista · sunnuntai joulukuu 2, 2007

Ergonomia

Kannettava tietokoneEn ole vielä törmännyt yhteenkään kannettavaan, jonka näppäimistö olisi tuntunut sopivalta. Ilman ulkoista näppäimistöä kirjoitusasento on yleensä epäluonteva ainakin allekirjoittaneelle, ja pitempiaikainen käyttö aiheuttaa kipuja ranteissa. En ole koskaan myöskään päässyt oikein sinuksi taso- tai tappihiirten kanssa, joten ilman ulkoista hiirtä olo on aika orpo.

Virtaa, onko sitä?

Akkujen kanssa pärjääminen on myös oma taitolajinsa. Pöytäkoneessa on virtaa aina, kun töpseli on seinässä. Samoin tietysti myös kannettavien kanssa, mutta akun saa myös tapettua helposti pitämällä virtalähdettä jatkuvasti pistokkeessa. Järkevä akunkäyttö onkin loppujen lopuksi aika mielenkiintoista. Toisaalta kyllä siihenkin varmasti tottuisi ajan kanssa eikä siitä tekisi suurta numeroa. Mutta silti…

Laajennettavuus

Pöytäkoneisiin saa kohtuulliseen hintaan uusittua komponentteja ja lisättyä keskusmuistia. Kannettaviin ei kaikkia osia saa välttämättä vaihdettua mitenkään (ainakaan helposti), ja usein esimerkiksi näytönohjaimet ovat se heikko lenkki. Keskusmuistin hinta on vielä tänä päivänä kohtuullisen korkea pöytäkoneisiin verrattuna.

Miten voisin innostua kannettavista?

Yksi asia on kiinnostanut minua kannettavien rintamalla viime aikoina – nimittäin SSD-levyjen saapuminen markkinoille. Kiintolevyn korvaaminen flash-muistilla toisi useita etuja, kuten:

  • nopeammat hakuajat
  • nopeampi käynnistyminen (käyttöjärjestelmä sekä ohjelmistot)
  • vähemmän melua
  • vähemmän virrankulutusta (akkukesto paranee!).

Tuollaisten SSD-levyjen hinnat ovat vain vielä aika korkeita. Jospa ne muutaman vuoden sisään alkaisivat olla siedettävissä hinnoissa.

Lisäksi kannettavan tulisi olla Linuxin kanssa yhteensopiva ja tarpeeksi kevyt kuljetella. Mutta sitten taas palataan kohtaan yksi eli ergonomiaan, jos kone on kovin pienikokoinen… Hmm. Ehkä en vain ole tarpeeksi joustava.

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [1]


Vista on floppi? · lauantai lokakuu 20, 2007

Microsoftin uusin käyttöjärjestelmä, Windows Vista, on omien havaintojeni mukaan osoittautumassa suureksi flopiksi.

Aktivointi on täyttä tuskaa

Olisiko Vistan aktivointi voitu tehdä yrityskäyttäjille yhtään hankalammaksi? KMS-lisenssillä tapahtuva aktivointi on lähestulkoon mahdoton tehtävä, koska a) Microsoft ei ole älynnyt ohjeistaa hommaa yhtään ja b) aktivointi näyttää toimivan aivan miten tykkää.

Meillä on työpaikalla nyt KMS-palvelin, jonka pitäisi jakaa lisenssit Vista-työasemille. Noh, ensimmäinen vaatimus oli, että verkossa on 25 konetta aktivointia varten. Mistä tämä kielii? No tietenkin siitä, että Microsoft haluaa asiakkaidensa siirtyvän Vistaan kerralla, eikä kokeilemalla siirtymistä muutamalla koneella. Eihän sitä vanhaa, hyvin toiminutta XP:tä kannata enää kenenkään käyttää, eihän? Huokaus.

"Pieniä" lisäongelmia soppaan tuo se, ettei kukaan Microsoftilta kertonut miten tuota KMS-lisenssiavainta tulisi käyttää. No mehän tietysti asensimme muutaman Vista-koneen ja aktivoimme ne sillä KMS-avaimella, kunnes tuli vastaan ilmoitus, että antamasi tuotekoodi on jo aktivoitu. Tässä vaiheessa saatiin lyhyen googlettelun jälkeen tietää, että KMS-palvelin olisi pitänyt asentaa ensin, jonne nämä muut koneet olisivat sitten aktivointinsa tehneet. (Jostain syystä KMS-koodilla saa kuitenkin aktivoitua ilmeisesti kuusi työasemaa.) Nooh, asia saatiin kuitenkin sovittua ja KMS-palvelin toimintaan. Seuraavat ongelmat tulivat sitten esiin, kun KMS-koodi vaihtui, mutta se on jo aivan toinen tarina…

Turhaa silmäkarkkia

Henkilökohtaisesti en ole kovin vakuuttunut Windowsin uudesta ulkoasusta. Aero-työpöytä ja uudistunut sovelluksesta toiseen siirtyminen 3D-näkymän avulla eivät ole niin suuria uudistuksia, että niistä kannattaisi maksaa niin kova hinta kuin pyydetään. Ja missä ovat useammat työpöydät? Windows-käyttäjä joutuu edelleen kituuttamaan yhdellä työpöydällä, ellei päätä asentaa kolmannen osapuolen apuohjelmaa, jolla saa ehkä jotenkuten lisättyä työpöytien määrää (en voi puhua kokemuksesta, kun en ole testannut).

Tehonsyönti on myös uudistuneen ulkoasun yksi kirous. Lähes kaikissa koneissa, joissa olen Vista Upgrade Advisorin ajanut, tuomioksi on tullut näytönohjaimen uusiminen ja keskusmuistin lisääminen. Suurissa organisaatioissa tällainen raudan päivitys tulisi aika hintavaksi. Tosin käytäntö on osoittanut, että vanhemmillakin näytönohjaimilla Vista toimii, mutta vähintään yksi (mielellään kaksi) gigatavu tulisi olla keskusmuistia, jos konetta oikeasti aikoo käyttää.

Paranneltua tietoturvaa?

Keskeisin asia Windowsin uudistuksessa on ollut tietoturvan kohentaminen. Vistassa on Windows Defender, UAC, paranneltu palomuuri jne. Käytössä varsinkin tuo UAC vie hermot alta aikayksikön. Jatkuvat “Jatka”- ja “Salli”-nappien painelut eivät sovi minun käsitykseeni luontevasta ja sujuvasta tietokoneen käytöstä.

Lisäksi kuulin, että esim. Java tulee kivasti kyselemään päivitystoimenpiteitä normaalikäyttäjiltä, mutta ei kuitenkaan anna päivitystä tehdä kuin järjestelmänvalvojan tunnuksilla. Kuulemma tuo päivityshuomautus toistuu kaiken lisäksi jatkuvasti. XP:n puolella taitaa muistaakseni olla niin, ettei Java edes tarjoa päivityksiä normaalikäyttäjille (tästä en kyllä mene nyt aivan takuuseen, että onko näin).

Maailmalla on myös pohdittu Vistan toimintatapaa, jossa prosessit eristetään, jotta niihin ei pääse haittaohjelmat käsiksi. Eikös tämä mahdollistaisi periaatteessa sen, että haittaohjelmakin voisi eristää itsensä muulta käyttöjärjestelmältä ja tehdä mitä tykkää? Lisäksi tämä prosessien eristäminen taisi olla suuri syy siinä, etteivät kolmansien osapuolien virustorjuntaohjelmistot toimineet heti alkuun Vistassa. On se tilanne kuitenkin tainnut jo korjaantua.

On kai siinä jotain hyvääkin?

No on Vistastakin hyviäkin puolia toki löytynyt. Esimerkiksi asennettaessa se osaa ehdottaa ajurien hakemista, jos jokin laite ei toimi suoraan. Tietysti on vähän tuurista kiinni, että osaako Vista ehdottaa oikeaa ajuria, mutta on se muutamissa tapauksissa antanut linkin ihan oikealle ajurin lataussivulle.

Uudistettu Käynnistä-valikko tarjoaa myös hyvän hakutoiminnon, joka nopeuttaa ohjelmien käynnistystä huomattavasti, jos ohjelman nimen vaan muistaa. Useat ohjelmat saa käyntiin kirjoittamalla hakuun kolme ensimmäistä kirjainta ohjelman nimestä ja painamalla enteriä. Mutta muuten uusi valikko kyllä vaatii totuttelua, jotenkin siihen perinteiseen vaan on jo niin tottunut (ja jumittunut?).

Sellaista tietoa on myös muutamalta Vistan käyttäjältä korviini kantautunut, että kannettavan akkukesto olisi parantunut huomattavasti verrattuna XP:n akkukestoon. Tämä on varmaan pitkälti koneesta kiinni. Itse yhdessä kannettavassa huomasin akkukäytöllä ainakin sen, että Vista toimi erittäin hitaasti. Itse ainakin asettaisin toimintanopeuden akkukeston edelle.

Suosittelisinko kenellekään?

Kannattaisi kenenkään vielä siirtyä Vistaan? Mielestäni ei. Service Pack 1 pitäisi olla tulossa alkuvuodesta 2008, mutta ei sekään ilmeisesti mitään isompaa uudistusta tuo tullessaan. Nykyiset ongelmat ja vaatimukset konetehojen suhteen ovat sitä luokkaa, että kannattaa pysyä XP:ssä, jos välttämättä Windowsia haluaa käyttää. (Muitakin vaihtoehtoja on toki tarjolla.)

Tulee myös täysin sellainen tunne, että Vista on Microsoftille eräänlainen siirtymävaihe XP:n ja tulevan Windows 7:n välissä. Ei kai sitä Windows 7:ää muuten oltaisi tuomassa (huhujen mukaan) markkinoille jo 2010. Toisaalta ristiriitaista, että Wikipedian mukaan päivitys olisi pienempi kuin Vistan uudistukset, mutta kuitenkin itse kerneliä oltaisiin kutistamassa.

Allekirjoittanut veikkaa, että Windows 7 tulee olemaan paremmin suunniteltu ja pitemmälle viety kokonaisuus kuin Vista. Tulisi vaan nyt äkkiä se XP SP3, niin voisi jättää Vistan omaan arvoonsa ja keskittyä ylläpitämään XP:tä paremmin. Tosin eipä sitä taida vielä kukaan tietää, että mitä se XP Service Pack 3 tulee sisältämään, että onko siitä nyt sitten niin suurta apua loppujen lopuksi…

Lyhyesti sanottuna: Vista tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua vaihtoehtoisiin käyttöjärjestelmiin kuten vaikka Ubuntuun tai PCLinuxOS:ään. Kokeileminen ei maksa mitään, ja positiivinen yllättyminen on mahdollista (ellei jopa todennäköistä).

Tagit: |

Levitä sanaa: Spottaa!

Kommentoi [2]


« vanhemmat

Clicky Web Analytics