Tehtävälistat auttavat saamaan asioita aikaan · 31. tammikuu 2009, 06:20
Toisinaan saa taistella saadakseen asioita tehtyä. Keskittyminen herpaantuu, projektit eivät etene, tulosta ei synny, motivaatio laskee. Kuulostaako tutulta? Onneksi tuollaisiin pattitilanteisiin löytyy ratkaisuja.
Yksi keino, jota itse suosin itseni johtamisessa, on tehtävälistat. Rakastan tehtävälistoja. Onko olemassa parempaa tunnetta kuin se, kun saa ruksittua tehtävälistalta taas yhden homman tehdyksi? Pelkän tehtävälistan työstäminen ei kuitenkaan riitä, jos sen tekee väärin. Toimivaan tehtävälistaan puretaan hommat mahdollisimman pieniksi paloiksi. Näin saadaan aikaan jatkuvuus tehtyjen tehtävien ruksimisessa ja sitä kautta tunne, että hommat etenevät.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka tilanne, jossa tulisi suunnitella ja toteuttaa ulkoasu nettisivuille. Tehtävälista tuon projektin osalta voisi näyttää vaikka tältä:
- suunnittele sivuston käyttöliittymä
- suunnittele leiska Photarissa/GIMPissä
- pura leiska paloihin ja taita se HTML-sivuksi.
Mutta hetkinen, tuliko listasta liian lyhyt ja tehtävistä liian suuria möykkyjä? Entäs jos kokeilisimme tällaista tarkennettua, pienempiin paloihin purettua listaa:
- suunnittele sivuston käyttöliittymä
- suunnittele sivuston tietorakenne
- suunnittele valikot niin, että tarvittava tieto löytyy helposti ja loogisesti
- mieti miten kävijä saadaan tekemään haluttu toiminto
- suunnittele leiska Photarissa/GIMPissä
- suunnittele sivuston header
- suunnittele sivuston valikot
- suunnittele sivuston sisältöalue
- suunnittele sivuston sivupalkit
- suunnittele sivuston footer
- hienosäädä leiska ja lisää silmäkarkkia
- pura leiska paloihin ja taita se HTML-sivuksi
- taita header HTML- & CSS-muotoon
- taita valikot HTML- & CSS-muotoon
- taita sisältöalue HTML- & CSS-muotoon
- taita sivupalkit HTML- & CSS-muotoon
- taita footer HTML- & CSS-muotoon
- hienosäädä marginit, paddingit ym. yksityiskohdat
Vaikuttaisiko paremmalta? Mitä pienempiin paloihin tehtävät purkaa listalle, sitä useammin niitä saa ruksia siltä pois ja syntyy fiilis, että hommat etenevät. Tuosta fiiliksestä voi päästä helposti flow-tilaan, jolloin hommat vaan sujuvat ja mikään ei voi mennä vikaan.
Tehtävälistat käytännössä
Aiemmin tulin tehneeksi tehtävälistoja paperille, mutta tietyssä vaiheessa työpöytä alkoi näyttää aika sekavalta ja listat hukkuivat kaiken muun sotkun sekaan. Sähköiset listat siis käyttöön ja johan on työpöytä pysynyt siistimpänä. Ensi alkuun käytin 37signalsin Ta-da Listiä, mutta hiljattain otin käyttöön ÜberNoten. ÜberNote on siitä hyvä, ettei se ole pelkkä tehtävälista vaan pikemminkin web-muistikirja. Käytännössä siis kirjoittelen nyt tuonne ÜberNoteen sekä muistiinpanot hommista että itse tehtävälistat – löytyvät sitten samasta paikasta kaikki kätevästi.
Mitä tehtävälistoja Sinä käytät? Millaiset käytännöt olet havainnut toimiviksi?
Tagit: työskentely | yleinen
Levitä sanaa: Spottaa!
Kommentoi [2]
Havainto hakukoneen käytöstä · 18. tammikuu 2009, 20:58
Olen huomannut ohimennen miten tärkeäksi hakukoneet ovat muodostuneet osalle (kaikille?) meistä. Nimittäin usealla on aloitussivuna Googlen haku ja siinä ei vielä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Mielenkiintoista on se, miten osa ihmisistä kirjoittaa kokonaisen URL-osoitteen hakukenttään osoitekentän sijasta.

Esimerkiksi jos joku haluaisi tulla tälle sivustolle hän kirjoittaisi Googleen oikealla näkyvän kuvan kaltaisesti ‘www.waatti.org’ ja painaisi hakupainiketta. Itse kuitenkin kirjoittaisin osoitteen aina selaimen osoitekenttään, jos tietäisin sivuston osoitteen etukäteen.
En tiedä onko tällainen käyttäytyminen kuinka yleistä, mutta olen siihen aika usein törmännyt viime aikoina. Onko tuollaisesta käyttäytymisestä sitten mitään haittaa? En usko, ellei sitten ilmesty huijaussivustoja, jotka naamioituvat toisiksi sivustoiksi ja pääsevät hakutulosten kärkeen. Periaatteessa se voisi olla mahdollista.
P.S. Sivumainintana kerrottakoon, että itse en käytä Googlea aloitussivuna selaimessa, koska löytyypä tuo hakukenttä jo Firefoxin työkalupalkista.
Levitä sanaa: Spottaa!
Kommentoi [2]
Voisiko paperiton toimisto toimia? · 3. tammikuu 2009, 08:02
Taas koitti uusi vuosi ja uudet kujeet. Olen tässä koettanut pohtia uudistuksia, joita voisin koettaa viedä käytäntöön vuosiluvun taas vaihtuessa. Yhtenä ideana nousi esiin paperittoman (tai edes vähemmän paperisen) toimiston toteutus. Koetin juuri siivoilla työpöytää työpaikalla ja manasin sitä järjetöntä paperin määrää jälleen kerran. Oikeastaan aivan turhia dokumentteja tulee tulostettua. Suurimmiksi syiksi tulostamisen tarpeelle näen kaksi seikkaa: a) paperilta on helpompi lukea kuin ruudulta ja b) paperille on helppo tehdä pikaisia muistiinpanoja ja hahmotella asioita. Voisiko nämä kaksi asiaa saada kuntoon jotenkin, jotta paperista luopuminen olisi helpompaa?
Lukeminen ruudulta helpottuisi varmaankin hankkimalla joko isomman näytön tai toisen näytön lisänäytöksi. Pivot-toiminnostakaan ei varmaan olisi haittaa. Olisi helpompi silmäillä tekstiä eteenpäin, kun sitä pystysuunnassa mahtuisi olemaan enemmän. Nykyisellään huomaan luovuttavani aika pian, jos ruudulta pitäisi lukea yhtään yhtä sivua pidempää tekstiä. Myös Digitodayn artikkelissa pohdittiin hiljattain norjalaisen tutkimuksen tuloksia ruudulta lukemisen vaikeudesta.
Kun taas mietitään hahmottelua ja ajatuskarttojen tekemistä, on paperi kuitenkin vielä lähestulkoon korvaamaton. Vai onko? Ajatuskarttojen tekoon löytyy jo useita sovelluksia, kuten FreeMind. Ja hahmottelutarpeeseen voisi löytyä vastaus piirtopöydän käytöstä. Täytynee harkita sellaisen hankkimista, koska itse ainakin koen usein tärkeäksi raapustaa paperille karkeita hahmotelmia vaikka nettisivun käyttöliittymää suunnitellessani.
Onko kenelläkään hyviä käytännön kokemuksia ja vinkkejä paperin käytön vähentämisestä toimistossa?
Tagit: työskentely | atk
Levitä sanaa: Spottaa!
Kommentoi [2]
Mitä tahansa teetkin, tee se tyylillä · 20. helmikuu 2008, 20:07
Muistatteko ajan, jolloin Internet-sivujen ulkoasulla ei ollut mitään merkitystä? Nettisivuja tehtiin kuka mitenkin, ja päivityksistä saattoi huolehtia siskonpoika tai muu tuttu, joka osasi käyttää Frontpagea. No joo, ei niistä ajoista tosiaan kauaa ole, ja taitaapa joku tehdä näin vieläkin. Suosittelen kuitenkin harkitsemaan onko se kannattavaa, jos kyseessä on sentään yrityksen kotisivut, joilla pyritään tekemään bisnestä.
Imagolla on nimittäin väliä. Toki hyvä sisältö voi kohentaa huonon ulkoasun antamaa mielikuvaa, mutta loppujen lopuksi se ensimmäinen sekunnin puolikas ratkaisee merkittävän paljon. Jos sivustosi näyttää ensi vilkaisulla sekavalta tai vanhentuneelta, niin myös sisältö tullaan näkemään huonossa valossa. Selkeä ja imagoon sopiva ulkoasu taas vaikuttaa päinvastaisesti kohentaen yrityksestä saatavaa mielikuvaa.
Mikä se imago sitten on? Wikipedia kertoo, että imago on ‘henkilön tai yrityksen itsestään antama – useimmiten myönteinen – kuva tai vaikutelma’. Kyse on siis pelkästään siitä, miltä henkilö tai yritys tuntuu ja miltä se ulkopuolisten silmissä vaikuttaa. Vaikuttaa vähäpätöiseltä, vai? Väärin. Esimerkiksi suurin osa ostopäätöksistämme perustuu tunteeseen. Jos siis Internet-sivusi antavat yrityksestäsi epämiellyttävän kuvan, olet vaikeuksissa.
Olen muutaman kerran törmännyt lausahdukseen ‘jos et ole netissä, et ole olemassa’. Mielestäni tämä pitää nykyaikana paikkansa varsinkin yritysmaailmassa. Tietysti on myös aloja, joissa netistä ei ehkä ole suoranaista hyötyä (kuten elintarvikekauppa), mutta pääasiallisesti netissä on oltava. Ja kun kerran siellä ollaan, niin ei kannata antaa negatiivista vaikutelmaa ja karkottaa asiakkaita pois.
Käytännössä yritän siis sanoa, että Internet-imagosi tulisi vastata todellista imagoasi. Laadukkaita tuotteita ja palveluita ei tule markkinoida puolivillaisesti ‘kunhan se nyt on sinne päin’-tyyliin. Ethän tekisi työtäsi asiakkaallesikaan puolivillaisesti, miksi siis antaisit potentiaalisille asiakkaillesi sellaisen mielikuvan?
Tee siis itsellesi ja muille palvelus ja anna web-sivustosi ammattilaisten käsiin – se yleensä maksaa itsensä takaisin. Ja jos ei maksa, niin vaihda ammattilaisia. Niitä on kyllä tarjolla. Pääasia on löytää yhteistyökumppani, jonka kanssa puhut samaa kieltä – loppu sujuu kuin itsestään.
Muista kuitenkin yksi asia: tee se tyylillä. Mitä tahansa se sitten onkin.
Levitä sanaa: Spottaa!
Osta nettipalveluja netistä · 5. helmikuu 2008, 19:14
En tiedä onko tätä tehty täysin samalla tavalla koskaan ennen Suomessa, mutta ajattelinpa kokeilla miten tässä käy. Olen nimittäin avannut verkkokaupan, jossa myydään Internet-palveluja.
Alaa vähänkin tunteva tietää, että kyseessä on lähestulkoon mahdoton yhtälö. Internet-palvelut ovat yleensä hyvin pitkälle räätälöityjä, eikä hintaa voida aina sanoa ennen asiakkaan tarpeiden tarkkaa arviointia. Uskon kuitenkin, että tietyt palvelurungot voi muodostaa niin, että hinnoissa ei tule yllätyksiä.
En tule siis lisäämään kauppaan mitään ympäripyöreitä tuotteita, joiden myyminen ei olisi järkevää minun eikä asiakkaan kannalta. Jos asiakas tilaisi vaikkapa kotisivujen toteutuksen hintaan xxx euroa, mutta projektin edetessä tarpeet (ja kustannukset) laajenisivat yli sovitun hinnan, niin oltaisiin jo parhaassa tapauksessa matkalla käräjille. Tuotteet on siis määriteltävä tarkkaan niin, ettei porsaanreikiä jää kummankaan osapuolen käyttöön.
Ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa myynnissä oleva tuote on Internet-sivuston pika-analyysi. Ajatus on siis antaa asiakkaalle lähtökohta sivuston jatkokehitystä varten tuottamalla selkeä ja tiivis analyysi sivuston heikkouksista ja vahvuuksista. Mitään syväluotaavaa analyysia tämä tuote ei sisällä, koska esimerkiksi perusteelliseen käytettävyystestaukseen olisi käytettävä aikaa ja työvoimaa huomattavan paljon. Palvelu tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden kysyä ulkopuolisen asiantuntijan mielipidettä, joka voi avata uusia näkökulmia omaa sivustoa ja sen kehitysmahdollisuuksia kohtaan.
Tämän verkkokaupan kantava idea ei missään nimessä ole se, että Internet-palveluiden tuottamista oltaisiin viemässä enemmän valmispakettiratkaisujen suuntaan. Allekirjoittanut on ehdottomasti sitä mieltä, että räätälöity palvelu tuottaa parhaat tulokset useimmissa tapauksissa. Siksi ajattelinkin lähteä liikkeelle tarjoamalla palveluita, joiden avulla nettisivustoa voidaan lähteä kehittämään oikeaan suuntaan, olipa jatkokehityspalveluiden toimittaja mikä taho tahansa. Hakemani rooli on siis eräänlainen konsultti-asiantuntija-analyytikko-yhteistyökumppani -kombinaatio.
Odotan mielenkiinnolla kommenttejanne. Onko tässä mitään järkeä? Kaipaako kukaan tällaista palvelua?
Levitä sanaa: Spottaa!
Kommentoi [6]